lauantai 23. tammikuuta 2016

Tuuliwatille lähes 60 miljoonaa yritystukia vuonna 2015

Tuulivoimaloita Suomeen rakentanut Tuuliwatti Oy sai viime vuonna tuottamastaan sähköstä yhteiskunnan verotukia noin 58,4 miljoonaa euroa: Kuva 1.


Kuva 1: Tuuliwatin tuottama sähkö ja saadut tuet (Tuuliwatti) (Tuotantotuki)

Edellisenä vuonna 2014 Tuuliwatti sai Suomessa eniten yritystukia kaikista yrityksistä (Yleisradio MOT). Vuotta myöhemmin Tuuliwatti on yli kaksinkertaistanut yritystukensa: Kuva 2.


Kuva 2: Tuuliwatti yritystuet 2014 ja 2015

Suomessa käytettiin vuonna 2015 noin 82 500 000 MWh sähköä (Energiateollisuus) ja kaikkea energiaa kulutettiin noin 370 000 000 MWh (Tilastokeskus). Tuuliwatti tuotti vuonna 2015 yhteensä noin 0,95% Suomessa kulutetusta sähköstä ja 0,21% Suomessa kulutetusta energiasta: Kuva 3.

Kuva 3: Tuuliwatti Oy energiatuotannon osuus
Suomen sähkönkulutuksesta ja energiakulutuksesta

Hiljattain pakkasjaksolla Tuuliwatti Oy:n tuotanto meni nollan alapuolelle (Tuuliwatin minituotanto).

Linkki tähän uutiseen: http://bit.ly/1ZTGgiX

1 kommentti:

  1. Jos Tuuliwatin menetelmillä ja yritystuilla olisi tuotettu kaikki Suomessa kulutettu energia, yritystukia olisi kulunut lähes 28 Mrd Eur eli puolet valtiomme budjetista.
    No ei olisi tarv etta etsiä säästökohteita, kun muita kulukohteita ei yksinkertaisesti olisi.

    VastaaPoista