lauantai 27. helmikuuta 2016

Kaksi tuulivoimaonnettomuutta Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa sattui tällä viikolla kaksi tuulivoimalaonnettomuutta. Aiemmin kirjoitimme kuinka tuulivoimaloita on kaatuillut hiljattain myös esimerkiksi Ruotsissa (TVKY: Tuulivoimala kaatui Ruotsissa) ja Tanskassa (TVKY: Tuulivoimala romahti Tanskassa).


Ensimmäisessä onnettomuudessa tuulivoimala kaatui ja romuttui (Kuva 1). Kysymyksessä on ilmeisesti Vestasin toimittaman tuulivoimalaitos (Vestas)

Kuva 1: Yhdysvalloissa romahtanut tuulivoimala (Daily Tribune)

Toisessa onnettomuudessa tuulivoimalan lapa rikkoutui (Kuva 2).

Kuva 2: Katkennut tuulivoimalan lapa (Daily Tribune)

Linkki tähän uutiseen: http://bit.ly/1S8wfcB

lauantai 20. helmikuuta 2016

Hartolassa radioamatöörin masto ei sovi maisemaan mutta neljä tuulivoimalaa sopii

Hartolassa radioamatööri haki rakennuslupaa 36 metriä korkealle mastolle. Rakennuslupa evättiin ja perusteluissa todetaan, ettei masto sovi maisemaan (Radioamatöörimastoa koskeva päätös). Sama Hartolan kunta myönsi luvan neljälle tuulivoimalalle. Voimaloihin kriittisesti suhtautuvien mielestä voimalat eivät sovi maisemaan (Valitus).

Hartolan kunta antoi luvan rakentaa neljä tuulivoimalaa, mutta radioamatööri jäi ilman rakennuslupaa. Kuvassa havainnollistettu tuulivoimalan ja radiomaston mittasuhteet:

Kuva: Hartolan rakennusluvan saaneet tuulivoimalat 
sekä ilman lupaa jäänyt radioamatöörin masto

Laajemmin havainnollistusta suomalaisista tuulivoimaloista (TVKY: Valokuvia ja videoita suomalaisista tuulivoimaloista)

Linkki tähän uutiseen: http://bit.ly/1PZRzfA

perjantai 19. helmikuuta 2016

Tuulivoimaloista alle prosentti kiinteistöverona Luhangan kunnalle

Monet kuntien päättäjät ovat huomanneet, että tuulivoimalat ovat kunnille taloudellinen pettymys (Yleisradio: Tuulipuisto ei ole lottovoitto kunnalle eikä asukkaille).

Tarkastelimme Luhangan Latamäkeen rakennetun kuuden Vestas V112 tuulivoimaturbiinin muodostaman tuulivoima-alueen tuloja tuulivoimayritykselle ja Luhangan kunnalle (TVKY: Luhanka Latamäki).

Latamäen tuulivoima-alue maksoi vuonna 2015 Luhangan kuntaan alle prosentin verrattuna tuulivoima-alueen saamiin tuloihin: Kuva 2. Tuulivoimala-alueen tuloista noin 71% oli yritystukia.

Kuva 2: Luhangan kunnan tulot tuulivoima-alueesta (Data)

Tuulivoima-alueesta luvattiin noin 120 000 euron kiinteistöverotulot Luhangan kunnalle (Joutsan Seutu 24.9.2014), mutta toteuma jäi alle puoleen luvatusta (Joutsan Seutu 1.12.2015).

Lue tarkemmin: (TVKY: Luhanka Latamäki)

Linkki tähän uutiseen: http://bit.ly/20JOCVu

tiistai 16. helmikuuta 2016

Moventas

Helsingin Sanomat kirjoitti tuoreen jutun vaihteistoja myös tuulivoimaloihin valmistavasta Moventas-yhtiöstä. Kasasimme yhtiön kehityksestä tietoja viimeisten vuosien ajalta (TVKY: Moventas).

Tiivistelmänä: Moventasin työntekijöiden määrä on pudonnut vuoden 2011 noin 900 tasolta vuoden 2016 noin 400 tasolle. Liikevaihto on pudonnut vuoden 2008 noin 250 miljoonan tasolta noin 100 miljoonan euron tasolle. Katso tarkemmin (TVKY: Moventas).

Linkki tähän uutiseen: http://bit.ly/1XuYcve

maanantai 15. helmikuuta 2016

maanantai 8. helmikuuta 2016

Tuulivoimalla sähköä 30 USD/MWh

Marokkossa tuulivoiman tuotantokustannusten kerrotaan pudonneen jopa 30 $ / MWh tasolle kilpailutuksen seurauksena (Cleantechnica: New Low For Wind Energy Costs: Morocco Tender Averages $US30/MWh).

Suomessa maksettiin viime vuonna tuulivoimatuottajille 105,3 €/MWh takuuhintaa. Seuraavat 12 vuotta takuuhinta on Suomessa 83,5 €/MWh eli noin 93,5 $/MWh. Ero Marokkoon on valtava!

Yksittäinen tuulivoimayhtiö saikin Suomessa vuonna 2015 tukia noin 60 miljoonaa euroa tuotettuaan noin 0,2 prosenttia maamme energiankäytöstä (Tuuliwatille lähes 60 miljoonaa yritystukia vuonna 2015).

Paljonko voittoa tuulivoimayrityksille kertyy? CPC Finland niminen yritys ilmoitti Paimion kuntapäättäjille kahdeksan turbiinin tuulivoima-alueen tuottavan voittoa noin 56 miljoonaa euroa (Kuva 1).
Kuva 1: CPC Finland Oy:n kirje Paimion kuntapäättäjille
(11,24 miljoonaa yhteisöveroa = 56,2 miljoonaa euroa voittoa)

Linkki tähän uutiseen: http://bit.ly/1PhrZVb

Tanskassa tuulivoimala romahti mereen

Tanskassa romahti tuulivoimala mereen marraskuun lopussa 2015 (Tanskassa tuulivoimala romahti mereen).

TEM ja kutsuvierasseminaari

Työ- ja elinkeinoministeriö järjesti kutsuvieraille seminaarin energiapolitiikkaan liittyen (TEM 5.2.2016).

Mukana olivat tuulivoiman syöttötariffin etujärjestö Suomen tuulivoimayhdistys sekä syöttötariffin kaksi suurinta edunsaajaa Taaleritehdas ja Tuuliwatti Oy:n puoliksi omistava St1.

Sähkön hinnan "lätkämaila" on pesiytymässä useisiin esityksiin (TVKY: Sähkön hinnan ennusteet energiapolitiikassa). Markkinat ja yliopistotutkimukset eivät tue lätkämailaa.
Kuva: Sähkön hinnan lätkämaila (STY: Anni Mikkonen)

Linkki tähän uutiseen: http://bit.ly/1PgFtQW

perjantai 5. helmikuuta 2016

Tuulivoimaloiden vaikutus ulkomaisten matkailijoiden näkökulmasta

Metlan tekemän tutkimuksen mukaan tuulivoimaloilla on vaikutusta ulkomaisten matkailijoiden halukkuuteen vierailla Suomessa. Erityisesti kansainvälisille matkailijoille koskematon luonto on ensisijainen vetovoimatekijä, ja se heijastui myös heidän suhtautumisessaan tuulipuistoon.
Kuva: Luhangan tuulivoimala-alue noin viiden kilometrin päästä kuvattuna
(kuva ei liity Metlan tutkimukseen, siinä käytetty kuvasovitteita)

Linkki tähän uutiseen: http://bit.ly/1QLSG4K

Saksassa tuulivoimaan kriittisesti suhtautuvat perustavat puolueen

Saksassa tuulivoimaan kriittisesti suhtautuvat perustavat puolueen (Stop these things: 4.2.2016). Puolueen sivusto löytyy täältä (Freier Horizon).

Linkki tähän uutiseen: http://bit.ly/1Qhm0xp

torstai 4. helmikuuta 2016

Sähkön hinnan ennusteet energiapolitiikassa

Suomessa valmistellaan kansallisen energiastrategian päivittämistä. Yksi keskeinen oletus strategian taustalla on näkemys sähkön hintakehityksestä tulevina vuosina.

Sähkön hinnan ennusteet ovat suomalaisessa energiapolitiikassa menneet pieleen viime vuosina. Tuulivoimatukia arvioitaessa vuonna 2011 sähkön hinnaksi arvattiin 45 € / MWh (SA.31107 (2011/N)) mutta toteuma on ollut huomattavasti matalampi: esimerkiksi vuonna 2015 noin 30 €/MWh. Veronmaksajille antelias tukijärjestelmä on tullut oletettua kalliimmaksi.

Mutta mihin arvio tulevasta sähkön hinnasta kannattaisi perustaa?

Yhtä oikeaa tapaa tulevaisuuden ennustamiseen ei ole. Seuraavassa kuvassa on sähkön toteutunut kaupankäyntihinta kuukausittain Nordpool sähköpörssissä aikaväliltä 2000 - 2015. Lisäksi kuvassa on Jaakko Pöyry konsultointiyhtiön asiantuntija-arvio tulevista hinnoista kolmella eri tavoiteskenaariolla vuosille 2016 - 2026. Lisäksi kuvassa on Nasdaq pörssissä tulevien vuosien Nordpool futuurien kaupankäyntihinnat samalle tulevalle kymmenvuotiskaudelle.


Kuva: Sähkön toteutunut hinta
Nordpool sähköpörssissä 2000 - 2015 (Nordpool)
sekä ennusteet Nasdaq pörssikaupasta (Nasdaq)
ja Pöyryn kaavalla vuosille 2016 - 2026 (Pöyry)
Kuvan data löytyy täältä (Excel-taulukko)

Kuten kuvasta nähdään, markkinoilla Nasdaq pörssissä tulevaisuuden sähkön hinta veikataan huomattavasti matalammalle kuin mitä Pöyryn arvio on. Varmasti kannattaa miettiä onko markkinoilla parempi tieto tulevasta sähkön hinnalla kuin yksittäisellä konsultilla.

Aalto-yliopiston tuoreessa tutkimuksessa (PDF) arvioitiin sähkön hinnan edelleen laskevan (Yleisradio 4.11.2015). Myöskään Aalto-yliopiston tutkijoiden tulokset eivät tue Pöyryn arviota.

Linkki tähän uutiseen: http://bit.ly/1X5ZsVE

tiistai 2. helmikuuta 2016

Krugman's cherry wind economics

Paul Krugman wrote in New York Times (Nytimes.com 2016-02-01): "The numbers are really stunning. According to a recent report by the investment firm Lazard, the cost of electricity generation using wind power fell 61 percent from 2009 to 2015" and he is referring to this report (Lazard: November 2015).

Let's dive a bit deeper. In fact this report has a graph stating the 61% decline in Wind energy prices from 2009 to 2015:
Figure 1: Unsubsidized Levelized Cost of Energy Wind (Historical)

But what happened before 2009? The DoE has published a much larger report that has a longer timescale (DoE 2014 Wind Technologies market report). The report page 57:

Figure 2: Generation-weighted average levelized wind PPA
prices by PPA execution date and region (DoE

So from 2003 to 2009 the prices increased and then fell back from 2009 to 2014. Perhaps the increase was due to a subsidy system? And perhaps now the wind energy industry would like to get another generous subsidy system because it is hard to compete with falling oil prices (Nasdaq: Brent price)?

So they get Paul Krugman to cherry pick time scales.

Link to this news: http://bit.ly/1Kn3hnr

maanantai 1. helmikuuta 2016

Gamesa neuvottelee fuusiosta Siemensin kanssa

Tuulivoimaloita valmistava espanjalainen Gamesa neuvottelee fuusiosta Siemensin kanssa (AEE: 2.1.2016), (Diario de Burgos: 31.1.2016). Viime vuonna Espanjaan ei asennettu yhtään tuulivoimalaa (GWEC).

Linkki tähän uutiseen: http://bit.ly/1PaIrEu

Tuli pieni jytky: tuulivoima romahti 40 prosenttia tammikuussa ja kulutus nousi yli 20 prosenttia

Tuulivoimalla Suomessa tuotetun sähkön määrä romahti lähes 40% kun verrataan lämmintä joulukuuta 2015 kylmään tammikuuhun 2016 (Kuva 1). Samaan aikaan sähkön kulutus nousi 21,4%. Tuulivoiman tuotanto oli tällä aikavälillä kääntäen verrannollinen kysyntään: kysyntä nousi ja tuulivoiman tuotanto laski.

 Kuva 1: Tuulivoiman tuotanto ja sähkön kulutus
Suomessa joulukuussa 2015 ja tammikuussa 2016
(Data: Excel, Lähteet: Fingrid, Nordpool) 

Linkki tähän uutiseen: http://bit.ly/1Q6tGT8