sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Tuulivoimainvestoinnit mätänevät käsiin

Tuulivoimatekniikka kehittyy nopeasti ja muutaman vuoden kuluttua nyt tehdyt investoinnit ovat mädäntymässä käsiin kilpailukyvyttöminä. Suomen kannattaa odottaa muutama vuosi tekniikan kehittymistä. Ei kannata tukea tekniikkaa, jonka parasta ennen päivämäärä menee umpeen nopeasti.

Tuulivoimaan investoivien kannalta tekniikan kehitys on ongelma. Vuonna 2009 tuulivoiman yritystuki lasketiin sen perusteella (TEM, TEM), että tuulivoimala tuottaa 2400 tuntia vuodessa sähköä. Nyt Tuuliwatti puhuu jo 4000 tunnin vuosituotannosta (Kauppalehti) ja Suomen markkinoiden suurin turbiinitoimittaja lupailee yhä korkeampia vuosituotantoja (Windpowermontly). Voi sanoa, että tuulivoimaloiden vuosituotanto on kohta tuplautunut siitä mitä se oli,
 kun yritystuet päätettiin.

On sanomattakin selvää, että jos uusi voimala tuottaa kaksi kertaa vanhaa enemmän sähköä, se tekee vanhat voimalat kilpailukyvyttömiksi. Tämä johtaa siihen, että tukijakson päättyessä vanha voimala on markkinoilla täysin kilpailukyvytön. On hyvä kysymys kannattaako tuulivoimaloita edes ylläpitää.

Sama ongelma näkyy nyt Ruotsissa (TVKY) kun vanhat tuulivoimalat ovat suurissa ongelmissa. Uudet tuulivoimalat tekevät vanhoista kannattamattomia. Sama kohtalo iskee Saksaan sitä mukaa kuin vanhat tuet siellä päättyvät.

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Kannanotto Suomen hallitukselle

Tuulivoima-kansalaisyhdistys Ry on jättänyt kannanoton Suomen hallitukselle tuulivoiman tukijärjestelmiin liittyen. Lue kannanotto täältä.

Tuulivoima-kansalaisyhdistyksen mielestä uuden yritystuen osoittaminen tuulisähkön tuotantoon ei ole millään syyllä perusteltavissa. Kyseiset valtion varat voitaisiin käyttää moniin paljon tarkoituksenmukaisempiin ja huomattavasti paremmin työllisyyttä edistäviin kohteisiin.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Tuulilobbarien ahneudella ei ole rajaa

Samaan aikaan kun lapsilta, vanhuksilta ja koulutuksesta leikataan kipeästi, ei tuulivoimalobbareiden ahneudella ole mitään rajaa. Tuulivoimalobbarit ehdottavat Suomen veronmaksajien kustantavan tuulivoimakapasiteetin nostamista 750% (Talouselämä). Samalla moninkertaistuisivat tuet joiden on nyt arvioitu maksavan yli kolme miljardia (Talouselämä). 


Ehdotettu tuulivoimakapasiteetin lisäys saattaisi maksaa veronmaksajille 15 miljardia euroa (Laskutoimitus) kun käyttää samojen lobbarien omia lukuja. Juoksevana vuotuisena yritystukena tämä tarkoittaisi jopa 1,3 miljardia euroa (Laskutoimitus). Nämä miljardit tulisivat vielä jo myönnettyjen aiempien miljardien päälle (TVKY).

Tuulivoiman yritystukien edunsaajina ovat suuryritykset (TVKY) ja tuet menevät ulkomaille (TVKY). Saksassa ei uusille merituulivoimaloille tarvitse maksaa tukea (TVKY).

Tihkuneiden tietojen mukaan Suomen hallitus on heltymässä antamaan tuulivoimayhtiöille uutta yritystukipakettia, jonka kustannus saattaa nousta 840 miljoonaan euroon (TVKY). Tätä uutta tuulivoiman syöttötariffia kutsutaan harhaanjohtavasti "teknologianeutraaliksi" ja "kilpailutetuksi."

torstai 20. huhtikuuta 2017

Tuulivoimatuet ulkomaille heti ja jatkossa

Meiltä on kysytty valuuko suomalaisten veronmaksajien pussista otettava tuulivoiman yritystuki ulkomaille.
Vastaus on:
  • Heti: tuulivoimatuki on jo mennyt ulkomaille miljardien kertarysäyksenä samaan aikaan kun turbiinit on tilattu. Olemme nyt veronmaksajina velkaa nämä rahat korkojen kera. Rahojen vastaanottajina ulkomailla olivat esimerkiksi Vestas, Nordex ja Siemens nimiset ulkomaiset yritykset (TVKY). Tuulivoimaturbiinit on ostettu velaksi ja kustannukset veronmaksajille tulevat jatkossa.
  • Jatkossa: vuoteen 2030 asti ulottuva veronmaksajien kukkarosta otettava vuosittainen 200 - 300 miljoonan euron tuulivoiman yritystuki valuu monessa tapauksessa ulkomaisille pankkitileille (TVKY). Ylisuuri tuulivoiman yritystuki lihottaa pääomasijoittajien voittoja esimerkiksi Luxemburgilaisten säätiöiden.
Esimerkkejä Suomesta:
  • Luhanka: Kuusi tuulivoimalaa (TVKY)
    • Heti: ulkomainen sijoittaja maksoi ensin Vestas yhtiölle yli 20 miljoonaa euroa tuulivoimaturbiineista
    • Jatkossa: Luhangan omistaja on ilmeisesti luxemburgilainen säätiö ja tähän mennessä ulkomaiselle pankkitilille on maksettu veronmaksajien rahoja 7 507 012,92 euroa (Energiavirasto). Yritystukien virta ulkomaille jatkuu vuoteen 2026 saakka.
  • Honkajoen tuulivoima-alue: alunperin yhdeksän tuulivoimalaitosta
    • Heti: sijoittaja maksoi aluksi yli 20 miljoonaa euroa Nordex yhtiölle
    • Jatkossa: Honkajoen tuulivoimalat ovat vastaanottaneet veronmaksajien yritystukia toistaiseksi 13 505 392,3 euroa (Energiavirasto). Tuulivoimalaitokset on myyty ulkomaiselle sijoittajalle (Arvopaperi).
Vuoden 2017 loppuun mennessä suomalaisten veronmaksajien rahoja on maksettu tuulivoimavalmistajille monta miljardia euroa. Maksamme miljardien velasta kohtuutonta ylitukea vuoden 2030 paikkeille. Tuulivoiman yritystuesta hyötyvät yritykset ovat pääosin suuria miljardiluokan yrityksiä (TVKY).

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Jättiyritykset Suomen tuulivoiman yritystukien edunsaajina

Meiltä on kysytty onko tuulivoima hajautettua sähköntuotantoa josta hyötyvät pienet yritykset?


Vastaus kumpaankin kysymykseen on ei. Suomen useiden miljardien tuulivoiman yritystuet valuvat esimerkiksi tällaisille yrityksille:

  • Allianz: ulkomainen yritys, liikevaihto 100 miljardia euroa. Sijoittajana tuulivoimahankkeissa (esimerkki)
  • Siemens: ulkomainen yritys, merkittävä yritystukien hyötyjä, liikevaihto noin 80 miljardia euroa
    • Vastaanottanut jo nyt satoja miljoonia euroja Suomesta
  • Vestas: ulkomainen yritys, merkittävä yritystukien hyötyjä, liikevaihto noin 10 miljardia 
    • Vastaanottanut jo nyt satoja miljoonia euroja Suomesta
  • Nordex: Ulkomainen yritys, merkittävä yritystukien hyötyjä, liikevaihto noin 3 miljardia
    • Vastaanottanut jo nyt satoja miljoonia euroja Suomesta
  • IKEA: ulkomainen yritys, liikevaihto noin 35 miljardia euroa (Esimerkki)
  • S-ryhmä: merkittävä yritystukien hyötyjä, liikevaihto noin 11 miljardia euroa (Tuuliwatin omistaja 50%)
  • St1: pääliiketoiminta fossiilisten polttoaineiden myynti, merkittävä yritystukien hyötyjä, liikevaihto noin 4,5 miljardia euroa (Tuuliwatin omistaja 50%)
Suomen tuulivoiman yritystukien hyötyjät ovat jättiläisiä verrattuna moniin perinteisiin suomalaisiin energiayhtiöihin. Esimerkiksi kotimaisen teollisuuden voiman liikevaihto on noin 0,27 miljardia euroa vuodessa.

Tuulivoima ei myöskään ole Suomessa hajauttua sähköntuotantoa vaan teollisia jättiprojekteja (Suurimmat voimalat, Tanskan voimalat).

Tyhmä Suomi maksaa liikaa tuulivoimatukea

Merituulivoima on tunnetusti kalliimpaa kuin maatuulivoima. Saksassa uudet merituulivoimahankkeet eivät tarvitse enää tuotantotukia (Tekniikka ja Talous).


Samaan aikaan tänä vuonna 2017 Suomeen rakennettavat tuulivoimalat saavat hurjan 83,5 €/MWh takuuhinnan. Tämä moninkertaisesti markkinahintaa korkeampi yritystuki jatkuu vuodenvaihteeseen 2030 saakka! Miljardikaupalla tukia on luvattu yli vuosikymmeneksi eteenpäin.

Se on vaan tyhmää maksaa liikaa.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Tuulivoima alitti ennusteet globaalisti 2016

Tuulivoiman rakennusvauhti alitti viime vuonna (2016) tuulivoiman globaalit ennusteet. Viime vuonna piti asentaa ennusteen mukaan yhteensä 64 GW tuulivoimaa (GWEC).


Mutta viime vuonna rakennettiin vain 54 GW tuulivoimaa (GWEC)


Tänä vuonna 2017 pitäisi ennusteen mukaan asentaa 68 GW tuulivoimaa. Näistä ennusteista jäädään kauaksi.

Tulevina vuosina myös yhä enemmän tuulivoimaloita puretaan kun 2000-luvun alun voimalat tulevat tiensä päähän. Yhä pienempi osa asennetusta tuulivoimakapasiteetista on uutta koska osa menee purettujen voimaloiden paikkaamiseen.


torstai 6. huhtikuuta 2017

Tarkastusviraston raportti tuulivoiman syöttötariffista

Valtiontalouden tarkastusvirasto on julkaissut raportin syöttötariffin valmistelusta (VTV Uutinen, VTV Raportti). Syöttötariffi siirsi kustannukset ja riskit veronmaksajille tuulivoimayhtiöiden kääriessä voitot.


Kiinnostavana yksityiskohtana syöttötariffin kustannuksista leviteltiin erilaisia kustannusarvioita eri suuntiin:
  • Raportissa (VTV Raportti, s. 6)
    • "Lakiesityksessä arvioitiin tukien kokonaissummaksi noin 1,7–2,5 miljardia euroa riippuen sähkön markkinahinnan kehittymisestä." (Mahdollisesti sisältäen muutakin kuin tuulivoimaa)
  • EU:n Komissiolle (SA.31107)
    • "Ilmoitetun toimenpiteen puitteissa myönnettävän takuuhinnan valtiontukiosuuden kokonaisbudjetti (10 vuodeksi) on arviolta 1,363 miljardia euroa (josta tuulivoiman osuus on 1,27 miljardia euroa"
Tuliko annettua eri numerot eri suuntiin?