Teollisuuden etujärjestö Suomen tuulivoimayhdistys (STY) ilmoittaa, että uudet tuulivoimalat tuottavat enemmän sähköä kuin he olisivat uskoneet. Tuulivoimalan tuottaman sähkön määrä on hyvin olennainen asia, koska se määrittää mikä on järkevä yritystuen taso. Tuulivoimayhdistys:
- ”33 prosentin kapasiteettikerroin on tuulivoimaloille hyvä suoritus, jota kukaan ei uskonut vielä muutama vuosi sitten maatuulivoimalalla saavutettavan”, kertoo Suomen Tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen
Suomen tuulivoimayhdistys puhuu tässä pehmeitä ja kyseessä on valeuutinen. Tuulivoima kansalaisyhdistyksen lausunnossa eduskunnan talousvaliokunnalle kolme vuotta sitten käytiin kasvanut kapasiteettikerroin seikkaperäisesti läpi:
TVKY lausunto Eduskunnan talousvaliokunnalle 2015
Suomen tuulivoimayhdistys teeskentelee asiassa tietämätöntä koska se ei ole tuonut ylisuurta tukea aiemmin esiin. Todellisuudessa Tuulivoimayhdistyksen Anni Mikkonen kirjoitti aiheesta jo omassa gradussaa (Linkki graduun), (Yhteenveto gradusta):
- Sivu 44: "Tuulivoiman tuotantokustannusten odotetaan kuitenkin laskevan tuulivoimaloiden massatuotannon ja tuulivoimaloiden kehittymisen ansiosta tasolle 27 - 30 €/MWh vuoteen 2020 mennessä (Varun ym. 2009)."
- Sivu 69 - 70: "Myös 2000-luvun puolivälin jälkeen rakennettujen voimaloiden parametreista lasketun keskiarvovoimalan tuotantokustannus, 69 €/MWh, alittaa syöttötariffitason ja keskiarvovoimala olisi taloudellisesti kannattava nykyisellä syöttötariffilla."
- Sivu 70: "Tutkimusta varten haastatellut tuulivoima-alan edustajat olettavat tuotantokustannusten laskevan hankekoon kasvaessa ja tuulivoimaloiden tornien korkeuden ja lapojen pyyhkäisypinta-alan kasvaessa. USAssa vuoden 2009 alussa havaittu voimalahintojen lasku ei näy vielä tässä tutkimuksessa mukana olleiden hankkeiden investointikustannuksissa, mutta näkynee Suomessakin viimeistään vuonna 2012 asennettavissa tuulivoimahankkeissa.
Kasvanut kapasiteettikerroin (tuotetun sähkön määrä) ja kohtuuttoman korkea tuulivoiman yritystuki on ollut erittäin hyvin alan etujärjestön tiedossa jo vuonna 2011. Suomen tuulivoimayhdistys levittää tältä osin valeuutisiksi luokiteltavaa tietoa. Suomen keskimääräinen tuulivoimaloiden kapasitteettikerroin on nyt 33% mutta uusilla hankkeilla mennään jo noin 40% paikkeille.